”Sote-kriisin” syistä

”PS:n ja Uuden Suomen blogit, to 5.9.2024, Keski-Uusimaa lehti , su 8.9.2024

Eräs järvenpääläinen opposition edustaja esitti Keski-Uusimaa lehdessä 2.9.2024 kaksi keinoa sote-kriisin ratkaisuksi, muun muassa lisärahoitusta HVA:lle.  Otan niihin kantaa oman näkemykseni perusteella.

Hän syytteli hallitusta, koska se ei ole esittänyt ratkaisua ongelmien ratkaisemiseen. Mielestäni edellinen hallitus ”ei nähnyt metsää puilta” päättäessään sote-uudistuksesta.

Demarivetoinen hallitus ei kyennyt arvioimaan uudistuksen todellisia kustannuksia, vaan jätti lisärahoituksen seuraavalle hallitukselle. Kunnilta siirtyi HVA:n palvelukseen noin 170 000 työntekijää, joiden palkkojen harmonisoinnin kustannus tuli maksamaa lähes miljardi euroa.

Olen ymmärtänyt, että hallituksessa olevat perussuomalaiset pitivät jo talousvaliokunnan kokouksessa – huhtikuussa 2021 – hyvinvointialueiden määrää (21) liian suurena ja kustannusten määrästä ei – vaikutusarvioiden puuttuessa – tulevina vuosina ollut hajuakaan.

Perussuomalaisten mielestä olisi hyvinvointialueet pitänyt rakentaa ensisijaisesti Yliopistollisten keskussairaaloiden ympärille ja niiden lisäksi vain pari-kolme muuta aluetta.

Jos kyseisiä alueita olisi merkittävästi vähemmän, niin syntyisi melkoinen säästö ylimitoitetuissa hallintokuluissa, kuten korkeapalkkaisten virkamiesten ja valtuustoryhmien lukumäärässä sekä ryhmärahoissa. Esimerkiksi Keski-Uudenmaan HVA:ssa on ryhmäraha muistaakseni 5 000 euroa per valtuutettu. 

Demokratia ei mielestäni vähene, vaikka hyvinvointialueiden määrää vähennetään, sillä valtuutettujen sijaan päätösvalta on nykyisinkin johtavilla virkamiehillä ja HVA:n hallituksilla.

Minusta yksityisten terveystalojen käyttö ei ole pahasta, sillä niiden asiakkaat eivät ole lisäämässä kunnallisten terveysasemien pitkiä jonoja. Ymmärrettävästi yksityisten terveystalojen hinnoittelu on merkittävästi korkeampaa kuin kunnallisten terveysasemien, joissa lääkärien pakeille pääsee 23 eurolla. Mielestäni tämä on merkittävä tuki meille vähävaraisille kuntalaisille, jonka valtio kustantaa.

Olen osaltani pohtinut maakuntaveroa, joka on järkevää, jos samalla kevennetään kansalaisten valtionverotusta.

Siinä kirjoittaja on oikeassa, että edelliseltä hallitukselta puuttui osaaminen ja valtion finanssipolitiikan ymmärrys. Tätä mokaa istuva hallitus paikkaa – opposition räksytyksestä huolimatta – toteuttaen sanontaa: ”Hiljaa hyvää tulee”.

KAUKO TUUPAINEN
Jyväskylä
www.tuupainen.net