(Kolumni Keski-Suomen VIIKKO-lehdessä 29.7.2004)
Henkilökohtaisesti suurin menetys sattui minulle tasan viikko sitten, kun menin vaimoni kanssa ”pomminvarmaan” mustikkapaikkaan. Paikka, joka viime kesänä antoi tunnissa sangollisen mustikoita oli vailla marjan marjaa. Myös puolukan raakileet olivat tipotiessään. Ainut lohtu oli, että näimme kaksi valkojoutsenta uiskentelevan lammessa ihmetellen kahta kaupunkilaista tyhjine marjasankoineen. Emme ole tavanneet joutsenia kulmakunnalla viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen, joten näky yllätti meidät molemmat.
Alkukesän menetyksiin voinen lukea – näin demarina – sen että menetimme ”meille kuuluneen” Jyväskylän kaupunginjohtajan vakanssin. Eipä silti, ei Markku Anderssonin edeltäjässäkään ollut muuta punaväriä kuin sdp:n jäsenkirjan hallinnointi. Kirjoitin reilu vuosi sitten tällä palstalla otsikolla ”Koska Kettuskupla puhkeaa?” Ja niinhän siinä viimeinkin kävi, että narsistinen oman edun tavoittelija viimeinkin maksettiin ulos, joskin kalliisti. Mielestäni lopputili olisi tullut maksaa jo vuosia sitten.
On se todellakin niin väärin, että jälleen erään paikallisen työväenyhdistyksen puheenjohtaja sooloili loppumetreillä tavalla, josta ei voi tyylipisteitä antaa. Samalla käveltiin demarien järjestöväen päätöksen yli, päätöksen, jota perusdemarit eivät hevillä unohda. Vain sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Pertti Reinikaisen persoona ja keskisuuren ty:n puheenjohtajuus vaikutti siihen, että kaikki demarivaltuutetut noudattivat valtuustoryhmän enemmistön tahtoa, minä muiden mukana. Täytyy rehellisesti tunnustaa, että eräiltä valtuustotovereilta puuttui poliittinen kompetenssi ymmärtää kaupunkilaisten ja porvarivaltuutettujen tahto näinkin merkittävässä asiassa. Viestin piti olla selkeä, mutta ei kun ei.
Syksyn kunnallisvaalit ovat vajaan kolmen kuukauden kulutta. Keskustelua on herättänyt mm. se, että tuleeko istuvien kansanedustajien olla ehdokkaina? Edustan näkemystä, että ehdottomasti tulee. Onhan kaupunginvaltuusto paras paikka tiedostaa, mitä kotikunnan äänestäjät kulloinkin pitävät tärkeinä. Tämä tarkoittaa sitä, että kansanedustajien tulee kuunnella ryhmätovereitaan, eikä päinvastoin. Näin ollen pyrky ryhmätovereiden yläpuolelle kunnallisessa päätöksenteossa on harhaa ja mielestäni jopa arveluttavaa.
Lopuksi, kun tuli puhetta kansanedustajista, niin kuunnelkaa äänestäjiänne. Tämä tarkoittaa sitä, että EU:n perustuslain vahvistaminen vaatii mielestäni kansalaisten (äänestäjien) valtuutuksen. Jos kansanedustajilla ei ole varaa tuoda päätöksentekoa äänestäjien käsiin, niin he eivät edusta kansaa, vaan itseään ja se on vaarallista. Käynnistäkää keskustelu aiheesta, sillä se ei ole vieläkään myöhäistä.
KAUKO TUUPAINEN