Perussuomalaisten Blogi-palstalla , ti 29.12.2020

Eduskunnassa poliittiset ryhmät käyvät vaalien jälkeen kauppaa vallanjaosta, kehuvat omia vahvoja puoliaan ja keskinäistä yhteistyökykyään. Hallituksen ulkopuolelle jätettäviä puolueita pyritään erilaisin tavoin kompromettoimaan eli saattamaa huonoon valoon yhteisten asioiden hoitamisessa.

Yli 50 vuoden poliittisella kokemuksella väitän, että suomalainen parlamentarismi on ollut jo vuosia tiensä päässä. Todetaanhan perustuslain 1 §:ssä, että ”Valtiosääntö turvaa yksilön oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa”.

Mielestäni on demokratian vastaista sekä kansalaisten oikeuksien törkeää polkemista, kun puolueet kahmiessaan itselleen valtaa muodostavat hallituksen, johon ei kelpuuteta kaikkia mitalisijalle vaaleissa yltäneitä puolueita. On kaupunkilaisjärjen vastaista se, että 4,5 %:n osuudella kansanedustajista saa hallitukseen kaksi ministeriä, mutta 38,5 %:n osuudella (77 kansanedustajaa, ps ja kok) jää ilman.

Olli Ristimäki kirjoitti 16.2.2016 Urjalan Sanomissa mm. seuraavaa: ”Erityisesti näin vaikeina taloudellisina aikoina tavallisellekin politiikan seuraajalle näyttäytyy entistä häiritsevämpänä asetelma, jossa reilu sata kansanedustajaa suunnittelee ja toteuttaa toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi, ja vajaa sata on periaatteesta kaikkia toimenpiteitä vastaan.

Tasavallan ikäiset perinteet asetelmassa velvoittavat, että oppositiossa ei voi kannattaa mitään hallituksen esitystä, eikä hallitus voi muuttaa esityksiään silloinkaan, kun oppositiosta tarjottaisiin aito parannusehdotus tai osoitettaisiin esityksessä kiistaton vika.

Opposition tehtävää kaiken vastustamisessa helpottaa se, että omista mielipiteistään oppositiossa ei tarvitse kantaa mitään vastuuta, vaikka olisi mukana seuraavassa hallituksessa. Kansa unohtaa.” Näin siis kirjoitti Olli Ristimäki jo vuosia sitten. Olen hänen kansaan tismalleen samaa mieltä.

Otanpa esimerkin vasemmistoryhmien työtavoista Eduskunnassa: Vasemmiston ollessa oppositiossa Matti Vanhasen hallituksen aikana ja eduskunnan käsitellessä vuoden 2011 talousarviota, niin vasemmistoryhmien kesken kehkeytyi kilpalaulanta kuntien valtionosuuksien lisäämisestä.

Demarien esittäessä lisäystä valtionapuihin 300 miljoonaa euroa, panivat vasurit paremmaksi halutessaan budjettiin lisäystä 731 miljoonaa euroa. Näin toimivat silloiset oppositiopuolueet. Mitä tapahtui samassa asiassa vuoden kuluttua?

Päästyään Jyrki Kataisen (kok) hallitukseen molemmat puolueet hyväksyivät hallituksen esityksen, jonka mukaisesti kuntien valtionosuuksia leikattiin 631 miljoonaa euroa vuoden 2012 talousarviossa. Seuraavana vuonna leikattiin lisää 756 miljoonaa euroa eli kahden vuoden aikana leikattiin yhteensä 1,387 miljardia euroa. Näin muuttuu ääni kellossa, kun siirrytään räksytyksestä vastuulliseen asioiden hoitoon.

Kaikille meille on tuttu sanonta: ”Kepu pettää aina”. Sanontaan voisi mielestäni lisätä: ” ja demarit lähes aina”. Esimerkkeinä Antti Rinne ja ”Vappusatanen” sekä viimeksi Kimmo Kiljunen ja ”taitetun indeksin osittainen muutos puoliväli-indeksiksi (Ps:n lakialoite).

Lopuksi palaan otsikkoon eli herätän kysymyksen todellisesta kansalaisdemokratiasta. Se tarkoittaa sitä, että tasavaltamme hallitus valitaan, eduskuntavaalien jälkeen, kolmen tai neljän suurimman eduskuntaryhmän toimesta.

Tällöin valtaa käyttävät ja vastuussa ovat ne poliittiset ryhmät, joille kansa on vaalien kautta enimmän vallan antanut. Jos kyseinen tapa pelittää kaikissa Suomen kunnissa, niin miksei se hoituisi myös eduskunnaskin? Kyselee

KAUKO TUUPAINEN Jyväskylästä
www.tuupainen.net

Keski-Uusimaa lehti, la 19.12.2020

Viime päivien keskustelu perustuslakivaliokunnasta ja siellä paljastuneista useita virheistä, sai myös minut ”tarttumaan kynään”

Olen eri yhteyksissä törmännyt kysymykseen, miksei Suomessa ole Perustuslakituomioistuinta? Ihmettelen samaa? Useimmissa Euroopan maissa kyseinen toimielin on. Poikkeuksen tekevät vain Pohjoismaat, Iso-Britannia ja Hollanti.

Suomessa kyseisen tuomioistuimen tehtävät on annettu eduskunnan nimeämälle 17 jäseniselle perustuslakivaliokunnalle, jonka jäsenistä – tällä hetkellä – puolet ovat pääsääntöisesti lakiasioihin perehtymättömiä, ensimmäisen kauden kansanedustajia. Moinen menettely, jossa kansanedustajien säätämien lakien perustuslaillista oikeellisuutta valvovat samaiset edustajat, on harvinaista koko maailmassa.

Entisenä tilintarkastajana olen usein joutunut ottamaan kantaa erilaisten yhteisöjen jäsenten esteellisyys- ja jääviyskysymyksiin, joten eduskunnan nimeämän perustuslakivaliokunnan toiminta ”omien päätösten valvojana” mietityttää minuakin.

Tiedän, että eduskunnassa on tällä hetkellä 17 valiokuntaa ja valtiovarainvaliokunnassa vielä kahdeksan erillistä jaostoa, joissa käsitellään ”eduskuntaan matkalla olevia” laki- ja budjettiesityksiä. Mielestäni olisi kuitenkin oikein ja kohtuullista, että Suomen perustuslain noudattamiseen liittyvä ennakkovalvonta olisi alan ammattilaisten käsissä.

Eräänä heikkoutena pidän myös sitä, että nykymuotoisen perustuslakivaliokunnan kokoonpano vaihtuu aina neljän vuoden välein eli eduskuntakausittain, jolloin vaihtuvuus myös valiokunnassa on merkittävä.

Kun perustuslakivaliokunta käyttää myös eräänlaista ”tuomiovaltaa” päätöksissään, olisi se rinnastettava perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaisesti ”tuomiovaltaa käyttävään riippumattomaan tuomioistuimeen”, jollainen perustuslakituomioistuin olisi.

KAUKO TUUPAINEN
ex. tilintarkastaja, talousneuvos