Suur-Jyväskylässä ei tarvita neljää kaupunginjohtajaa

Suur-Jyväskylän lehti la 8.3.2008:

Mielestäni Suur-Jyväskylässä ei tarvita kaupunginjohtaja Markku Anderssonin lisäksi kuin kaksi apulaiskaupunginjohtajaa, joihin virkoihin siirtäisin maisteri Arto Lepistön ja varatuomari Timo Koiviston.. Heidän organisaatioihin jäisivät nykyiset kolme toimialajohtajaa. Kolmannen apulaiskaupunginjohtajan viran perustaminen ja sen täyttäminen keskustapuolueen kellokkaalla on yhteisten verovarojen tuhlausta.

Toisaalta tiedostan, että Suur-Jyväskylässä halutaan toimia Helsingin ja Tampereen malliin eli kaikilla suurilla puolueilla (sdp, kok ja kepu) ovat omat miehensä kaupungin korkeimmassa virkamiesjohdossa. Jos ja kun kolmas johtaja valitaan, niin toivon, että siihen löytyy henkilö, joka omaa myös hallinnollista kokemusta ja organisaation johtamistaitoja. Muutoin käy niin, kuten on jo käynyt sosiaali- ja terveystoimessa. Minulle ei riitä, että henkilöllä on loppututkinto ja hän hallitsee vanhan viran tehtävät, jos yhteistyökyky ja johtamistaidot ovat rajalliset.

Summa summarum. Suur-Jyväskylä pärjää kolmella kunnallisjohtajalla. Neljännen johtajan palkkausrahat käyttäisin ensisijaisesti terveysasemien ja vanhainkotien palvelujen parantamiseen.

KAUKO TUUPAINEN
kaupunginvaltuutettu, PerusÄssä.